Taekwondo

Taekwondo on saanut vaikutteita ja perustuu yli 2000 vuotta vanhoihin taistelulajeihin. Se on korealainen itsepuolustuslaji, jota harrastetaan tänä päivänä jo ympäri maailmaa. Se on täyskontaktiurheilulaji, jossa käytetään sekä jalkoja että käsiä erilaisiin potkuihin ja lyönteihin. Vapaasti suomeksi käännettynä taekwondo tarkoittaa jalan ja käden tietä. Olympialajina se on ollut jo vuodesta 2000 lähtien.

Taekwondon todellista historiaa ja sen saamia vaikutteita muista kamppailulajeista on ollut hieman vaikea tutkia. Tiedetään, että sekä Pohjois- että Etelä-Koreassa on aikanaan vallinnut hyvinkin suosittu kamppailulaji kulttuuri. Subakista ja taekyonista on olemassa lukuisia maalauksia ja kirjallisia kuvauksia, jotka todistavat näiden lajien olemassaolon. Kerrotaan myös, että muissa Aasian maissa, kuten Kiinassa ja Japanissa olisi jo aikoja sitten oltu tietoisia korealaisten kamppailulajien erinomaisesta tehokkuudesta.

Kamppailulajit hävisivät kuitenkin lähes kokonaan Koreasta sen ollessa Japanin vallan alla vuosina 1907-1945. Tällöin Japani kielsi kaikki yli kymmenen hengen kokoontumiset, joten lajien harjoitteleminen oli vaikeaa ja vaikka sitä tapahtuikin, se piti tehdä erittäin salassa. Taekwondo kehittyi Korean itsenäistymisen jälkeen ja se sai todennäköisesti hyvin paljon vaikutteita japanilaisista kamppailulajeista, erityisesti niiden tekniikasta.

Taekwondon yhtenä merkittävimpänä lajin kehittäjänä pidetään korealaista Choi Hong Hitä. Hän oli mukana perustamassa ITF:ä (International Taekwondo Federation) ja toimi sen puheenjohtajana aina kuolemaansa, vuoteen 2002, saakka. Hän oli tärkeässä roolissa, kun laji sai virallisen nimensä vuonna 1955 ja kun sitä alettiin levittää muihin Aasian maihin kuten Singaporeen ja Malesiaan vuonna 1959. Laji levisi pikkuhiljaa koko maailmaan. Suomeen se tuli vuonna 1979 korealaisen mestari Dae Jing Hwangin mukana. Suomen taekwondoliittokin on perustettu jo vuonna 1980 ja lajia harrastaa noin 7000 henkeä ympäri maata.

Taekwondon säännöt

Taekwondon säännöt

Perusperiaate on, että voittaja on se, kumpi pystyy keräämään eniten pisteitä tai tyrmäämään vastustajansa. Pisteitä kerätään pääasiassa erilaisilla potkuilla, jotka ovat sallittuja myös päähän. Tätä varten lajissa käytetään pääsuojaa ja sen lisäksi myös erilaisia jalka-, käsi- ja vartalosuojia. Päähän kohdistuvat lyönnit käsillä ovat kiellettyjä. Pisteet tulevat seuraavanlaisesti: vartaloon osuvat potkut kaksi pistettä, vartalopotkut selän kautta ympäri pyörähtäen kolme pistettä, päähän osuvat suorat potkut kolme pistettä ja sama selän kautta pyörähtäen neljä pistettä. Myös vartaloon osuneista lyönneistä voi saada yhden pisteen, jos ne luokitellaan voimakkaiksi ja hyvin ajoitetuiksi. Perinteisesti kolme tai neljä kulmatuomaria ovat jakaneet pisteet otteluissa.

Tekniikka on kuitenkin kehittynyt pisteiden jaossa erittäin paljon ja nykyään käytetään usein erilaisia potkuja tunnistavia pukuja. Myös erilaiset elektroniset järjestelmät kehittyvät jatkuvasti, joilla pystytään paremmin määrittelemään potkujen ja lyöntien tarkkuus ja voimakkuus. Nämä apuvälineet ovat jo hyvin yleisessä käytössä EM- ja MM-turnauksissa.

Taekwondo vaatii paljon tarkkuutta, keskittymistä ja tietenkin hyvää kuntoa. Mutta se on laji, joka myös antaa paljon. Se parantaa itseluottamusta, kehittää itsekuria, pitää huolta liikunnasta ja on monipuolinen mielenkiintoinen laji kokonaisuudessaan. Vyöarvoja lajissa on kymmenen. Ne alkavat oppilaasta ja päättyvät suurmestarin arvoon. Sanotaan, että oppilaalla on kolme eri pääperiaatetta: rehellisyys, kohteliaisuus ja uutteruus. Puhutaan myös itsehillinnän tiestä ja lannistumattomasta hengestä.

Taekwondon harrastamisen voi aloittaa milloin tahansa. Iällä ja ruumiinrakenteella ei ole väliä. Se on suosittu kamppailulajiharrastus Suomessa ja Suomen taekwondoliiton alaisia jäsenjärjestöjä löytyy 73:sta kaupungista ympäri maata. Ne järjestävät erilaisia kursseja ja tapahtumia taekwondoon liittyen. Suomessa on syntynyt paljon kansainvälisesti menestyneitä taekwondoinia, kuten Teemu Heino ja Suvi Mikkonen, jotka ovat molemmat kilpailleet olympia tasolla asti.